Jalo

Pahvin- ja paperinjalostajat Jalo ry

Hallitus antoi esityksen uudeksi yhteistoimintalaiksi

Hallitus antoi esityksen uudesta yhteistoimintalaista eduskunnalle 30.9.2021.


Lakia sovellettaisiin yrityksiin ja yhteisöihin, joiden palveluksessa työskentelee vähintään 20 työntekijää. Säännöksiä hallintoedustajasta sovellettaisiin yrityksiin, joissa työskentelee Suomessa vähintään 150 työntekijää.


Uudistuksen myötä työnantajan ja henkilöstön tai sen edustajien olisi käytävä vuoropuhelua säännöllisesti. Työpaikat sopisivat itse, miten ne toteuttavat vuoropuhelun käytännössä. Vuoropuhelua tulisi käydä pääsääntöisesti neljännesvuosittain. Pienemmissä yrityksissä, joissa on 20–29 työntekijää, vuoropuhelu tulisi järjestää kaksi kertaa vuodessa. Jos puolestaan yrityksessä ei ole valittu henkilöstön edustajaa, riittäisi vuoropuhelu kerran vuodessa. Osana vuoropuhelua tehtäisiin suunnitelma työyhteisön kehittämiseksi.


Muutosneuvottelut säilyisivät menettelytavoiltaan pääpiirteissään samanlaisina kuin nykylaissa. Henkilöstön edustajan oikeus tehdä ehdotuksia ja esittää vaihtoehtoisia ratkaisuja kuitenkin vahvistuisi. Lisäksi täsmennettäisiin ajankohtaa, jolloin neuvottelut on käynnistettävä.


Säännökset hallintoedustuksesta vastaisivat pitkälti nykyistä lakia, mutta siirtyisivät hallintoedustuslaista osaksi yhteistoimintalakia. Henkilöstön tulisi olla edustettuna toimielimessä, jossa tosiasiallisesti käsitellään tärkeitä liiketoimintaa, taloutta ja henkilöstön asemaa koskevia kysymyksiä.


Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2022.